Huorasin alkukesän kantaen Pepsi-koreja kilometrin päästä yläkertaan ja myyden niitä tiskiltä pahoittelevasti hymyillen.
Kuninkaallinen, vähintäänkin aatelinen olo, kun kantoi Sitä Oikeaa pitkästä aikaa.
Kotimatkalla radiokanavat ei kuulu, latte läikkyy syliin ja vaaleanpunanenäinen vauvaporo vilistää tien yli raajat sotkeentuen.
Muutama kirje, sileä nurmikko ja kirjaston hiljaisuus. Istun keskellä käytävää ja kuuntelen kuinka ihmiset kuiskailevat, kääntelevät sivuja. Jonkun kengänpohjat narisevat, muistan kuinka se hävetti pienempänä niin, että piti ottaa kengät pois ja tassuttaa sukkasilteen.
Ennakkotehtävät, jotka raastavat pään irti, naurattavat silti. Tämä ei voi päättyä hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti