Vapaudenjuhlassa pelkkiä ilonkyyneliä

Paljon hymyileviä kasvoja, huutoa ja naurua. Tieto siitä, ettei huomenna ole ääntä tallella.

Tieto siitä, ettei huomenna ole koulua.

Viitan alla on lämmin, särisevistä kaiuttimista huutaa huonoa mutta menevää musiikkia. Rekka nytkähtelee ja natisee käännöksissä. Kuski tööttää ja vilkuttaa valoja vastaantulijoille. Ohikulkijat vilkuttavat.

Yhteishenki, jota ei ennen ollut.

Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään.

Saksan kuuntelussa nauroin penkkarilakanan osuvuutta: maailma on erilainen vakioveikkaajan silmin. Nyt toivon parasta, ehkä sieltä A tulee jos oikein panostan kirjallisiin....

Hyppäsin vaatekasaan eli huoneeseeni. Löysin ison kasan rästitöitä. Lakaisin ne maton alle. Otin ne pois maton alta ja laitoin matkalaukkuun.

MATKALAUKKUUN. Pian pääsen pois.




Viime viikolla huomasin, ettei Jukka Poika olekaan huono. Ihan viisas mies. Näyttää rokulta. Älä tyri nyt. Idea.



Tämä on vain huono. Ja hyvä.

Happy Valentine!

Mä olen se ystävä, joka istuu koirankakkaan saadakseen toisen nauramaan

Mulle on tosi tärkeää, että ihmiset viihtyy mun seurassa. Etenki ystävät. Nauru ja ilo on viihtymisen merkki yleensä. Voin heittäytyä tekemään kaikenlaista tyhmää, jos se vain huvittaa toista. Musta on ihanaa jos joku nauraa mun takia. Otan vaikka pellen roolin saadakseni ihmiset iloisiksi.

Mä olen se, joka nousee keskellä yötä kesken unien jos toinen tarvitsee tuutulaulun.

Yöunet ei ole mulle niin tärkeät kuin ystävien hyvinvointi ja elämä. Jos toisella on paha olla, mä kyllä valvon vaikka tulitikut silmäluomien välissä. En osaa lohduttaa, mutta voin kuunnella ja yrittää saada iloiseksi. Piristää. Voin mä aina yrittää.

Mä olen se ystävä, jolta voi odottaa rehellistä vastausta. Aina.

Itse en henkilökohtaisesti arvosta niitä "joo, joo, se on tosi hyvä, joo, niimpä, joo, mahtavaa" -selityksiä, jos oon menossa aivan metsään. Ystävän pitää tukea, mutta ystävän täytyy myös osata ojentaa oikeaan suuntaan. Pakottaa ei saa, eri mieltä pitää joskus olla.

Mä olen se, joka repii ajan omastaan auttaakseen.

Valvon öitä, lintsaan koulusta, jään kotiin kun muut lähtee bilettämään. Jos mä lupaan jotain, mä myös pidän lupaukseni vaikka se vaatisi erakoitumista ja sulkeutumista. Aika vetää aina tiukille ja urakan jälkeen nukuttaa, mutta mikään ei palkitse niinkuin ystävän suoma hymy ja kiitos.

Mä olen se ystävä, joka antaa kaikkensa ollakseen hyödyksi.

Kuvat viime kesäkuulta London Zoosta. Oli monta erilaista eläinystävää. Ja iloisia. Aww.

(Mutta. En mä laula tuutulauluja.)

Nousta kyytiin

Eilen pääsin kotiin ja nauratti. Äiti ja sisko lähti kävelylle auringonpaisteeseen, minä nautin kodista ja täpötäydeksi sotketusta huoneesta. Katsoin maailman parhaan elokuvan ties monettako kertaa ja haluaisin kuvata sen lopun uudestaan.

Kuuntelin englannin kokeen kuuntelua ja se kamala jenkkiaksentti sai minut hihittämään itsekseni. Täytin optisen lomakkeen varmana.

Tunnin päästä maalasin samaa lomaketta lakanaan. Taustan maalaaminen oli huonoin idea pitkään aikaan, mutta herään huomenna maalaamaan sen loppuun ruotsinkuuntelijoiden kanssa niin se tulee valmiiksi. Sitten on kaikki valmista.

Ylioppilastutkintolautakunnan nimikin on jo epäilyttävä.

Alaovelle

Kyllä eilen nauratti. Ja sitten itketti. Päätin että teen asioita enemmän niin kuin tekee mieli. Juuri silloin.

Tekstitaidon kokeessa vääriä sanoja, kirjoitusvirheitä. Tein tahallani virheen, jota en korjannut. Kirjoitin aiheen vierestä ja referoin huonosti ja liikaa.
Sen jälkeen hymyilin. Nauroin sisäisesti ja söin klementiinin. Oli voittajaolo. Vaikka tein virheen ja väärin. Vaikka tulos on huonompi kuin voisi olla. Tai ehkä juuri siksi.

Aurinko paistoi. Auto hörähti käyntiin ja sammui. Ja teki sen uudestaan. Nauroin, koska ohikulkijatkin nauroivat.
Taistelin riekon nähnyttä lintukoiraa vastaan. Tein kuperkeikan hangessa ja juoksin teräslumella.

Nautin auringonpaistetta. Ihan kuin se olisi jo lämmittänyt mustia haaremihousuja. Ja hymyilin.

Illalla söin kaurakeksejä ja join colaa. Kekseistä tuli paha olo.

Yksi ainoa viesti ja nauroin taas.