28.1.2014

Aikamoinen viikonpäätös


Olispa mulla useammin mahdollisuus kuvata tällasia tyttöjä.



Ja viettää aikaa sellasten kanssa.



Olispa enemmän tällasia tyttöjä.



-- Tai ei.



On hyvä kun on yksi Elina.


Ja hetken verran tulevaisuus näyttää valoisalta



Niin valoisalta, että pitää laittaa aurinkolasit UV-suojalla.

Senkin olen todennut, että Inarissa on parhaat bileet ja voimakkain yhteenkuuluvuuden tunne - oli kyseessä mikä tahansa.

21.1.2014

kaunista, kaikkialla

Ihanaa, kun pakkasen voi nähdä.


Yksi iltapäivä näin vaaleanpunaisen valokeilan ampuvan taivaalle. Edes revontulet ei vedä vertoja sille näylle, se oli aurinko. Jostain syystä kaventunut keilaksi ja punertunut. Pakkasukko puraisi nenänpäästä ja sekin vain nauratti.



Ja ihanaa, kun aurinko taas nousee kunnolla. Puut on kuorrutettu taas kuuralla ja ne kimaltavat. Hengitys höyryää ja ohivipeltävän kissan koko turkki on valkoinen - aiemmin katti oli oranssi.




Ihailen kauneutta ikkunan takaa. Yskä ärsyttää, mutta on hyvä tekosyy pysyä lämpimässä.

Näin kauneutta muuallakin. Enkä voinut vastustaa.

so pretty





Ei minun näin pitänyt tehdä.

Hupsista.


7.1.2014

My day 11.12.13

Mä tiiän, että vaikka videoo on kysytty, niin ei tällasta videoo. Mutta ei mulla oo mitään puhuttavaa kameralle, enkä mä osaa edes puhua sille (oon kyllä kokeillu).

(kuuluuks tähän nyt kirjottaa jotain?)

Eihän toi ollu edes mun tyypillinen päivä, ku tavallisesti mä en tee yhtään mitään. Busseilin aamusta Ouluun ja käytiin päivänäytöksessä kattomassa The Hobbit: Desolation of Smaug ja illemmalla Caiossa syömässä. Ei me sillonkaan muuta tehty.

Tää video on ensimmäinen jonka kohdalla avasin ton Premieren pidemmäks aikaa ku ihan hetkeks, joten en osaa ees mitään. Voisin jatkaa loputtomiin siitä kuinka kuvakerrontaki on ihan tyhmää ja siitä kuinka en jaksanu enää aamun jälkeen kuvata kunnolla. Itsekritiikki.

2.1.2014